5019404843_371a3ab2e8.jpg

Junamatkailu saarivaltiossa on ihan oma urheilulajinsa. Se yksityistettiin Iso Britannissa jo 90-luvulla, ja Lontoon yhdeksän isompaa asemaa toimivat kiireisinä lähtö- ja päätepysäkkeinä koko maalle. Lippuja juniin myydään aivan eri periaatteella kuin Suomessa, mm. meno-paluu-lippuja ei hinnoitella 50-50-periaatteella, vaan usein paluulippu lisää yhdensuunnan lippuun hintaa vain pari puntaa. Yksittäisinä lippuina ostettuna matkan hinta taas usein kasvaa astronomiseksi. Junamatkailu onkin halvempaa ja helpompaa, kun noudattaa mm. näitä nyrkkisääntöjä:

1. Mitä aikaisemmin pystyt liput ostamaan sen halvempia ne ovat. Kaikkein halvimmat liput saat ostamalla ne 8 viikkoa ennen matkustamistasi. Liput tulevat kaikilla junayhtiöillä myyntiin kolme kuukautta etukäteen, ja kuukauden jälkeen julkaisupäivästä lippujen hinnat romahtavat hirmuisesti. Hinnat nousevat tästä ajankohdasta eteenpäin, kun ihmiset alkavat ostaa niitä nopeammin. 

2. Lippuja saa ostettua asemalta suoraan lipunmyynnistä tai netistä junayhtiöiden omilta sivuilta. Suosittelen lippujen ostoon kuintekin (jos vain mahdollista) TrainLine-sivuja, sillä ne ovat helpoimmat, kätevimmät ja kaikenkattavimmat UK:ssa.

3. Tarkista voiko junallasi matkustaa halvemalla pidemmälle kuin kohdeasemallesi; kuulostaa hassulta, mutta joskus pidemmän matkan liput ovat jostain syystä halvempia. Kukaan ei estä jos jäät pois ennen ostettua pääteasemaasi. ;)

4. Meno-paluu eli return-liput ovat usein halvempia kuin yhdensuuntaiset single-liput. Poikkeuksia tietenkin löytyy, ja TrainLine esimerkiksi ehdottaa halvimmat liput näissä tapauksissa. Meno-paluu-lippuja on myös erilaisia: hinta vaihtelee riippuen siitä kuinka joustava olet matkustusaikataulussasi. Jos et esim. pysty määrittämään paluusi ajankohtaa, voit ostaa kalliimman open return-lipun, jolla voit palata milloin vain.

5. Lippujen käyn ajankohdat ja säännöt kannattaa kysyä ja lukea tarkkaan etukäteen, sillä saarivaltiossa kun ollaan, poikkeuksia löytyy yllinkyllin. Jos ostat lippusi pilkkahintaan sillä yleensä voi matkustaa vain määrättynä ajankohtana + tiettynä päivänä + tietyllä junalla. Väärään aikaan, väärässä junassa istuminen saattaa tulla hyvinkin kalliiksi.

Bon Voyage! :)