Vadelmavenepakolainen ja muiden ulkosuomalaisten blogit ovat viime aikoina saaneet miettimään omaa kohtaloani täällä saarivaltiossa. Mainitsinkin aikaisemmin tuosta väliinputoamisen tunteesta. Jännintä kaikkien näiden vuosien aikana on ollut seurata muiden kokemuksia ulkomaille muutosta, ja erityisesti samanlaisten kokemusten jakamisessa. Jotkut asiat yhdistävät, jotkut jakavat. Vaikka minua usein vaivaakin koti-ikävä, en silti ole onnistunut sulautumaan Lontoon suomalaisten usein ja laajasti kokoontuvaan joukkoon. Alkuvuosina tein hassuja yrityksiä pelata muiden suomalaisten kanssa pesistä tai muuten vaan tavata, mutta en koskaan ymmärtänyt sitä mentaliteettiä joka joillakin oli ulkomailla asumisesta. Esimerkiksi sellainen asenne, että on hullun hommaa tehdä asioita, tavata tai seurustella englantilaisten tai muiden ulkomaalaisten kanssa. Parempi vaan hengata muiden suomalaisten kanssa, koko ajan. Onneksi nämä ihmiset ovat tietenkin vähemmistö, mutta kyllä vähän liikaa olen törmännyt kyseiseen heimoon. Enkä vain suomalaisten keskuudessa. Kieroon katsoivat alkuaikoina tälläistä hupakkoa, joka asui ja vilisti alkuasukkaiden kanssa ensimmäisestä viikosta lähtien. ;)