Näin helmikuun puolivälissä mietin taas kerran suhdettani Lontooseen. Kuun lopulla on vuosipäivä muutostani tänne saarivaltioon. Sitä ollaan juhlistettu erilaisilla tavoilla vuosien mittaan. Eipä uskoisi näin usean vuoden jälkeen, että ensimmäinen vuoteni täällä oli kovin karikkoinen. En pitänyt monesta asiasta ja tavasta miten asiat täällä toimivat (enkä muuten vieläkään, mutta kaikeen tottuu!). Kaupungin likaisuus ja väenpaljous ärsytti, ja jokapäiväinen englannin puhuminen ja kuuleminen sai pään kipeäksi. Lontoolaiset eivät lämmenneet "turistille" (joka on vieläkin pahin loukkaus Lontoon kaduilla, jonka aito lontoolainen sinulle voi sanoa), ja oikeita ystäviä oli vaikea saada. Suurin osa tutuista ja ystävistä joita ensimmäisen vuoden aikana tapasin olivat samanlaisia maailmanmatkaajia, pätkätyöläisiä ja pummeja. Heistä ei kukaan enää edes asu Lontoossa, saatikka sitten Englannissa.

Silloinen kämppikseni, joka on aito ehta lontoolainen, kyllästyi eräänä iltana ikuiseen narinaani Lontoosta ja sen negatiivisista puolista. Hän haastoi minut listaamaan kymmenen positiivista puolta kaupungista. Ne olivat yllättävän helppoja luetella. Ja siitä se sitten alkoi se erilainen Lontoo-suhteeni... Se on kasvanut ja kukoistanut niin, että kun muutama vuosi sitten palasin Lontooseen 18 kuukauden jälkeen Manchesterin kainalossa, paluu oli ihan kuin olisi palannut kotiin. Mutta täällähän se koti on,  sekä työt, ura ja ammatti - ja suurin osa ystävistä. Ihan in lovehan tämän kaupungin kanssa olen, ei sitä voi kieltää! :-)