210307951_890a5f3efb.jpg

Heräsin uutisiin lentokenttien kaaoksesta. Heathrow suljettu. Lentokoneisiin ei saa ottaa käsimatkatavaroita. Poliisi on pidättänyt ihmisiä aamuyöllä, jotka suunnittelivat terroristi-iskua lentokoneisiin . Uutisista muistui mieleen 7. heinäkuuta 2005, mutta sitäkin enemmän Iltalehden "Via Lontoo" kolumni ja sen kirjoittaja Sanna jotakin.

Luin hänen kolumniaan lomalla Suomessa silmät pyöreinä. Luulisin, että kyseinen henkilö asuu Lontoossa, mutta hänen maailmankuvansa ja kuvaksensa lontoolaisista (ja Lontoosta) ovat ihmeen vääristyneitä. Heinäkuun kolumni suorastaan lietsoi pelkoa matkaajiin maanalaisen käytöstä. Naurettavaa. Sanna neuvoi esimerkiksi missä kannattaa istua ja milloin matkustaa, jospa vaikka itsemurhapommittaja iskee juuri sinun junaasi. Viime vuoden tapahtumista muistan itse erityisen kirkkaasti sen, kuinka ihmiset nousivat busseihin ja Tubeen heti seuraavana päivänä, antaen selvästi varman merkin siitä, että "meitä ei pelotella" ja kuinka Lontoo on elänyt läpi muista ajoista, jolloin terroriuhka on ollut yhtä korkealla (IRA anyone?)

Eihän tätä elämää voi elää niin, että kaikkea varoisi. Eihän sitä kotoaan koskaan lähtisi mihinkään. Näin ihanassa ja energisessa kaupungissa jäisi kokematta kaikkea uskomatonta. Varovainen pitää olla, muttei tyhmä. Ja istukaa Tubessa ihan missä haluatte. :-)